Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella 6 merkityt tekstit.

Miten kehitän ja ylläpidän osaamistani?

”Jos haluamme kehittyä opettajina, meidän täytyy opetella opettamisen (pedagoginen) kieli” Pidän itseäni innovatiivisena ihmisenä. Erityisesti koen, että kun näen ongelman, minä pyrin ratkaisemaan sen. Pohdin useasti, onko vallitseva tapa se ainoa oikea. Olen pyrkinyt tuomaan uusia käytänteitä kursseille ja joskus myös todennut uuden kokeilun epäonnistuneen. Thomas Edison kokeili satoja kertoja ennen kuin onnistui hehkulampun keksimisessä. Hän ei luovuttanut, vaan sanoi ’en epäonnistunut, keksin vain tuhat tapaa, miten hehkulamppu ei toimi’. Eli ns. epäonnistuminenkin voi olla oppimiskokemus - näin tulee opittua yksi tapa mikä ei toimi. Tutkimusosaamistani kehitän opiskelemalla uusia ja tuttujakin tutkimusmetodeja, ja kirjoittamalla välillä yhteisjulkaisuja aiheista, joissa en koe vielä olevani asiantuntija, mutta joissa oma asiantuntijuuteni voi tuoda jotain lisää. Tämä on erinomainen tapa kehittää omaa tutkimusosaamista. Johtamisosaamisella pedagogisessa kontekstissa tarkoitetaan kyk...