Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella 4 merkityt tekstit.

Oppimisnäkemykseni

Oppiminen ja oppimateriaalin ”läpikäyminen” eivät kuulu yhteen. Toki kurssisisältöä täytyy opiskella, mutta niin sanottu ’perinteinen’ kalvosulkeisluento ei ole opettajan eikä oppijan etu. Korona-ajan opetukselliset haasteet ovat antaneet ennenkokemattoman tilaisuuden muokata vallitsevia pedagogisia käytänteitä yliopisto-opetuksessa. YPE-opintojen vertaisryhmäkeskustelut viittasivat siihen, että ajallisten resurssien puute ajaa läpikäymisen metodiikkaan, mikä varmasti osaltaan pitää paikkansa. Toinen syy lienee vallitsevassa käytännössä – siinä, mihin opettajat ovat itse oppineet. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että oikeanlainen pedagoginen viitekehys voi lopulta tuottaa paremman oppimistuloksen ja säästää ajallisia resursseja. Teoreettinen tieto oppimisteorioista auttaa jäsentämään omaa käsitystä opettajuudesta, ja erottamaan ja tunnistamaan omia subjektiivisia käsityksiä ja uskomuksia, ja strukturoimaan tätä käsitystä. Pedagogiikan opiskelun avulla voi oppia ohjaamaan omaa ta...