Oppimisnäkemykseni

Oppiminen ja oppimateriaalin ”läpikäyminen” eivät kuulu yhteen. Toki kurssisisältöä täytyy opiskella, mutta niin sanottu ’perinteinen’ kalvosulkeisluento ei ole opettajan eikä oppijan etu. Korona-ajan opetukselliset haasteet ovat antaneet ennenkokemattoman tilaisuuden muokata vallitsevia pedagogisia käytänteitä yliopisto-opetuksessa. YPE-opintojen vertaisryhmäkeskustelut viittasivat siihen, että ajallisten resurssien puute ajaa läpikäymisen metodiikkaan, mikä varmasti osaltaan pitää paikkansa. Toinen syy lienee vallitsevassa käytännössä – siinä, mihin opettajat ovat itse oppineet. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että oikeanlainen pedagoginen viitekehys voi lopulta tuottaa paremman oppimistuloksen ja säästää ajallisia resursseja.

Teoreettinen tieto oppimisteorioista auttaa jäsentämään omaa käsitystä opettajuudesta, ja erottamaan ja tunnistamaan omia subjektiivisia käsityksiä ja uskomuksia, ja strukturoimaan tätä käsitystä. Pedagogiikan opiskelun avulla voi oppia ohjaamaan omaa tapaa viestiä ja välittää tietoa. Oman oppimisnäkemykseni taustalla on humanistinen ihmisnäkemys: opiskelijat ovat itsenäiseen ajatteluun kykeneviä aikuisia, joilla on päävastuu omasta oppimisestaan, ja joita toisinaan pitää auttaa haastamalla heitä ajattelemaan itse. Pyrin tietoisesti välttämään sitä ajattelumallia, että opiskelijat olisivat vain passiivisia tiedon vastaanottajia ja opettaja olisi autoritäärinen tiedon messias, kuten behaviorististen oppimisteorioiden alkuhistorian mallit esittivät. Opetuksellinen otteeni on enemmänkin linjassa transformatiivisen oppimisen teorian kanssa – siinä mielessä, että uskon oppimisen olevan asioiden pohtimista, reflektointia, ja kriittistä kyseenalaistamista; sekä kognitiiviseen psykologiaan perustuvien oppimisen teorioiden kanssa, koska muistin rekonstruktiivinen luonne ja assosiatiivisuus ovat mielestäni tärkeitä asioita muistaa opettamisessa.

Oppimaan oppimisen taidot ja metakognitio – kyky reflektoida mitkä asiat omaan oppimiseen vaikuttavat – ovat keskeisiä onnistuneessa oppimisessa. Oma kokemukseni ja YPE-opintojen vertaisopiskelijoilta kuulemani kokemukset vahvistavat näkemystäni siitä, että ilmapiirin rakentaminen ja reflektointi ovat tärkeitä elementtejä oppimisessa. Ryhmädynamiikkaa voi parantaa pienillä aktivointitehtävillä, niinkin yksinkertaisilla kuin pyytämällä opiskelijoita esittelemään itsensä. Se lähentää opiskelijoita ja vahvistaa ryhmien koheesiota. Luennon tai harjoituksen lopuksi on hyvä kysyä oppijoilta mitkä asiat heillä on jäänyt päällimmäiseksi mieleen, mikä on hyvä tapa saada kattava kuva luennon teemoista, koska opiskelijoille jää eri asiat mieleen. Näistä asioista on sitten hyvä jatkaa keskustelua heidän kanssaan.

Oppimisajatteluni keskeinen periaate on oivalluttaminen. Se käsittää – minun nähdäkseni – ainakin seuraavia asioita: opettaja on oppimisen edistäjä; oppimiskäsitys on ymmärrystä korostavaa; ja että konteksti vaikuttaa opetuskäytäntöihin. Oivalluttamisessa tärkeää on opiskelijan haastaminen. Se tarkoittaa sitä, että opettaja pyrkii ohjaamaan opiskelijoita sitomaan uutta tietoa omaan olemassa olevaan viitekehykseensä, ja sitä kautta syventämään ymmärrystä.