Siirry pääsisältöön

Tavoitteeni yliopistopedagogiikan opinnoissa




 

”Pyrkimys ’ideaaliin’ tarkoittaa jatkuvaa itsensä kehittämistä niin opettajana kuin oppijana”

Yliopistopedagogiikan opintojeni tavoitteena on ymmärtää itseäni paremmin – ja kehittää itseäni – opettajana. Kuten muissakin työelämän osa-alueissa, opettamisessakin erilaisten työtapojen ja teorioiden oppiminen ja onnistunut toteuttaminen on merkittävä tekijä menestykseen. Me – opettajina – olemme ottaneet ensi askeleemme kehittyäksemme sellaisiksi tiedon välittäjiksi, jotka antavat oppijoille eväät jatkuvaan kasvuun. ’Ideaalin opettajan’ käsite on kontekstisidonnainen, sillä oikea oppimisen lähestymistapa riippuu monesta asiasta. Sana ”ideaali” on merkityksellisesti sellainen asia, johon pyritään, ei sellainen, joka saavutetaan. Näin ollen, pyrkimys ’ideaaliin’ tarkoittaa jatkuvaa itsensä kehittämistä niin opettajana kuin oppijana.

Näin ollen minä pyrin kyseenalaistamaan aiempia kurssitoteutuksiani. On liian helppoa tyytyä vanhaan totuttuun – tai perittyyn – tapaan toteuttaa kurssi. Kurssien suunnittelun pitäisi lähtökohtaisesti pyrkiä parantamaan oppimiskokemusta. Siihen minä haluan keskittyä omassa opetuksessani: että opiskelijat oppivat parhaalla mahdollisella tavalla.

”Haluan ymmärtää mitä linjakas opetus on, ja miten ja missä määrin sitä voidaan realistisesti soveltaa aikaresurssien riivaamassa opetustyössä”

Tavoitteenani on siis tiedostaa paremmin konstruktivismia opiskelijoiden metakognition puolesta, eli siitä että opiskelijat ovat paremmin tietoisia omista ajattelumalleistaan, mutta huolehtien siitä, ettei opiskelijat koe oppimisen vastuuta liian musertavana. Yliopisto-opiskelijoilta voi odottaa vastuunottoa omasta oppimisestaan. Opettajan vastuulla on varmistaa, että nuo vastuuodotukset ovat tasapainossa.

Pyrin myös ymmärtämään paremmin sosiokonstruktivistisia oppimisen teorioita, sillä en kovin tietoisesti ole ottanut huomioon kulttuurisidonnaisuuksia ja yhteisöllisyyden merkitystä oppimisessa. Vaikka olenkin aiemmin opetuksessani käyttänyt ryhmätöitä (esimerkki pragmatismista), en osaa vielä ajatella kovin jäsennellysti, miten tätä sosiaalista kognitiota voisi paremmin ohjata oppimistavoitteiden saavuttamiseksi.


Tavoitteenani on tiedostaa paremmin konstruktivismia opiskelijoiden metakognition osalta”

Kommentit