Minä opettajana ja ohjaajana

Opettajaidentiteettini hakee omaa muotoaan. Toivon kasvavani oivalluttavaksi ja ohjaavaksi opettajaksi. Sellaiseksi, joita itse ihailin opiskellessani. Sellainen opettaja auttaa opiskelijoita ymmärtämään vaikeitakin asioita herättämällä oikeita kysymyksiä. Opettajaidentiteettini on minulle mieltä ylentävä rooli. Siinä roolissa koen itseni merkitykselliseksi, varsinkin jos ja kun tutkijaidentiteettini on kokenut inflaation esimerkiksi review-prosessin aikana. Jännitettä näiden roolien välillä minulla ei ole. Ne tukevat toisiaan ja pysyvät pystyssä toisiinsa nojaten. Koen siis olevani opettajana kehittyvä ja ennen kaikkea kehityskelpoinen. Pedagogiset opinnot antavat meille sanavarastoa ja ideoita siitä, miten ajatella jäsennellymmin, ja miten analysoida omaa opetustamme ja oppimistamme. Sanotaan, että kieli asettaa maailmallemme rajat. Näin on myös tässä tapauksessa. Jos haluamme kehittyä opettajina, meidän täytyy opetella opettamisen (pedagoginen) kieli.

Opettajana olen vasta alkanut ymmärtää pedagogisten opintojen tarjoamaa viitekehystä, joka auttaa ymmärtämään oppimista paremmin. Alan ymmärtää, miten oppimista voidaan jäsennellä ja rakentaa. Aion tehdä parhaani, että omat opiskelijani lähtevät yliopistosta muunkin, kuin faktojen kanssa. Pyrin opettamaan heille tieteellistä tapaa ajatella ja analysoida asioita. Tahdon myös omalta osaltani edistää opetusta omassa opetuksen yksikössäni. Siksi opiskelen pedagogiikkaa: oppiakseni paremman, selkeämmän, ja tehokkaamman (opiskelijoiden oppimisen suhteen) opetuksellisen viitekehyksen.

”Näen itseni pikemminkin tiedon ja keskustelun moderaattorina”

Yritän olla oma itseni opetustilanteissa, ja se auttaa opiskelijoiden aktivoinnissa. En enää pidä pahana asiana, jos en tiedä jotain vastausta opiskelijan kysymykseen – teen siitä opetuksellisen hetken toteamalla, että tutkijana en tiedä vastausta kaikkeen, mutta olen oppinut, miten vastausta kyseiseen kysymykseen voidaan etsiä tieteellisellä tavalla. Yritän oivalluttaa opiskelijat itse ajattelemaan ja suhteuttamaan oppimaansa muihin konteksteihin. Niiltä osin koen olevani ohjaava opettaja. Näen itseni tiedon ja keskustelun moderaattorina. Annan oppimisen raamit, mutta ohjaan opiskelijoita sitomaan uuden opitun asian aiempaan opittuun. Linjakkaan opetustyön perusteiden oppiminen on tuonut omaan opetukselliseen viitekehykseeni paljon voimaa, ja se näkyy siinä, että olen tietoisesti pyrkinyt keskittymään opiskelijoiden oppimiseen – siihen, että he itse ymmärtävät opetettavan asian perustasolla, ennemmin kuin siihen, että he muistavat asiantuntijatason nippelitietoa.

”Oivalluttaminen on fokuksessa omassa opetustavassani”

Oivalluttaminen on fokuksessa omassa opetustavassani. Aloitan yleensä luennot tai harjoituskerrat lyhyellä kertauksella aiemmasta kerrasta, jonka jälkeen edetään uuteen asiaan. Havainnollistan monesti asioita kuvallisilla selityksillä tai taulukoilla. Muistutan opiskelijoita myös siitä, ettei ole yhtä ainoaa tapaa oppia, vaan jokaisella opiskelijalla on oma tyylinsä oppia – joidenkin muisti pelaa paremmin visuaalisilla vihjeillä, toisten kuuleman perusteella. Opiskelijan rooliin kuuluu olennaisena oppia kriittinen ja tieteellinen ajattelutapa. Kun peilaan omaa opetustapaani oppimisen teorioihin, huomaan opetustapani korreloivan vahvasti yksilön kasvua ja kokemuksen merkitystä korostaviin oppimisen teorioihin. Antamalla opetukselle raamit ja luottamalla siihen, että opiskelijat suoriutuvat tehtävästä, huomaan käytännön perustuvan humanistiseen ihmisnäkemykseen ja fenomenologiseen filosofiaan, jossa korostetaan opiskelijan itseohjautuvuutta ja sen kehittämistä. Transformatiivisen oppimisen teoria korreloi vahvasti minuun, mutta huomaan etten ole toistaiseksi juuri huomioinut opiskelijoiden kulttuuritaustaa tai aiempia opintoja. Kognitiivinen psykologia ohjaa jollain tasolla opetusta. Vaikka en itse aktiivisesti käytä termejä muistin rekonstruktiivisesta luonteesta tai säiliömuistista, huomaan soveltavani ja painottavani assimilaatio-akkomodaatio -ajatusmallia. Samassa mielessä myös konstruktivistisen oppimisen teorian metakognitio tulee esille: korostan opiskelijoille sitä, että heidän täytyy muistaa miten ajatella tieteellisesti ja kriittisesti. Yritän siis muokata heidän tietorakennettaan.

Vahvuuteni yliopisto-opettajana ovat innovoinnissa. Olen ollut mukana esimerkiksi kauppakorkeakoulun markkinoinnin opetuksen kehittämistyöryhmässä, ja olen tehnyt konkreettisia toimia markkinoinnin, johtamisen, ja kansainvälisen liiketoiminnan yksikön sisäisessä viestinnässä.

Pyrin tekemään yhteyksiä opetuksen ja työelämän välillä mahdollisimman paljon: kursseillani käy työelämävierailijoita ja joillain kursseilla opiskelijat saavat oikeilta yrityksiltä kurssin teemoihin liittyviä ryhmätehtäviä. Tämä auttaa opiskelijoita motivoitumaan ja sitomaan oppimaansa työelämän viitekehyksiin.

Pyrin olemaan tasa-arvoinen ja reilu oppimisprosessin arvioija. Ilmoitan opiskelijoille etukäteen, miten heidän kurssityönsä arvioidaan ja he voivat itse tarkistaa pisteensä käyttämällä jakamaani arvostelutaulukkoa. Tämä myös edesauttaa tasa-arvoisen arvostelun toteutumista. Kehittämistä minulla on vielä vertaisarvioinnin suhteen: ryhmätöissä tulee monesti vastaan epäreilun kontribuutiosuhteen ongelmia, joita voisi välttää vertaisarvioinnilla.

Koen, että opettajina meillä on vastuu ei ainoastaan substanssin opettamisesta, vaan siitä että opiskelijoista kasvaa ihmisiä, jotka ovat kykeneväisiä vastaamaan työelämän ja yhteiskunnan haasteisiin. Siksi koen tärkeäksi myös opettajan oman metakognition kehittämisen: on tärkeää, että opettaja itse ymmärtää miten oppii parhaiten. Olen huomannut, että itselleni parhaiten toimii opitun tiedon sitominen johonkin toiseen kontekstiin.